23 joulukuuta 2014

Hồ Chí Minh – Mui Ne

Tästä se alkaa. Aamulla tapasimme oppaamme. Parikymmentä metriä harjoitusajoa jalkakäytävällä, tavarat tarakalle ja Saigonin liikenteen sekaan. Minä oppaamme kyydissä ja Kimmo omalla pyörällä.
 
Isompi kulkuneuvo on AINA oikeassa, pienempi väistää - tai jää alle. Ohittaa voi oikealta tai vasemmalta, riippuu siitä, missä on tilaa enemmän.
Liikennevaloissa saa ajaa vähän punaisella ja kuten USA:ssa kääntyä oikealle ja ennen kuin va-
lot vaihtuu vihreiksi saa jo mennä.
Kyydissä saa olla tarpeellinen määrä henkilöitä, yleensä 1 – 4. Max määrää ei ole, kaikki mahtuu...

Siinä missä suojatiet Perussa ovat kauniita katumaalauksia, Vietnamissa liikennevalot jalankulkijoille ovat lähinnä erivärisiä koristevaloja...
Saigonin keskustasta menimme lossilla Saigon-joen yli ja matkamme jatkui maaseutua kohti.
Ja kohta päästiinkin tutustumaan riisinviljelyyn.
Oppaamme Le Quang kertomassa riisinkorjuusta.
Matkamme jatkui ja seuraavaksi tutustuimme Dragon-hedelmien viljelyyn.
Pitahaya on Keski- ja Etelä-Amerikasta kotoisin oleva kaktushedelmä.
Hedelmäliha on yleensä valkoinen, mutta voi olla myös punainen.
Kasvia on kasvatettu menestyksekkäästi myös Vietnamin lisäksi Malesiassa, Kiinassa ja Thaimaassa, jossa se tunnetaan paremmin nimellä Dragon fruit (lohikäärmehedelmä), mikä viittaa puun muotoon.
Ennen saapumista määränpäähän poikkesimme merenrannalle kuvaamassa kallioita.

Vietnamin "Grand Canion" - 150 metriä syvä kanjoni.

Auringonlaskun jälkeen saavuimme määränpäähän - Mui Nen rantakaupunkiin.
Kilometrejä tänään reilut 220.

Ei kommentteja: