Jompan blogi
Matkakertomuksia ja ajatuksia päivänpolttavista asioista.
20 maaliskuu 2012
Ensimmäinen joutsenpari nähty Pavunkylässä
Englantilaisessa tutkimuksessa on nimittäin todettu, että useimmilla joutsenilla oli vain yksi pari elämänsä aikana, mutta joillakin yksilöillä on kuitenkin havaittu jopa neljä paria.
Näitä niin sanottuja kihlapareja voi tavata monin paikoin järvissä ja lammissa, joilta ne etsivät ja varaavat itselleen reviirin. Tänään kevään ensimmäinen joutsenpari lensi Kurvinjärven yli.
19 maaliskuu 2012
Vielä on talvea jäljellä
14 maaliskuu 2012
Sähkärin kattokruunu
Hehkulamppu on Heinrich Göbelin keksimä ja Thomas Alva Edisonin sittemmin kehittelemä sähkölaite, joka tuottaa valoa sähkövirrasta. Ensimmäiset hehkulamput olivat kookkaita ja paksulasisia, mikä teki niistä kalliita. Kalliin hintansa vuoksi muun muassa Suomessa hehkulamppuja korjattiin.
Ensimmäinen hehkulamppu Suomessa otettiin käyttöön Finlaysonin tehtaalla Tampereella vuonna 1882. Airam aloitti hehkulamppujen tuotannon vuonna 1925. Hehkulamppu oli pitkään ainoa koti- ja toimistokäyttöön sopiva sähköinen valonlähde.
Nyt 2012 viimeisetkin hehkulamput ovat häipymässä pois kaupan hyllyiltä. Tilalle tarjotaan energiaa säästäviä vaihtoehtoja, joiden vertailu saattaa tuottaa päänvaivaa.
Vuoden 2009 syyskussa kaikki mattapintaiset ja 100 watin hehkulamput poistuivat markkinoilta. Vuoden 2010 syyskuussa katosivat 75 watin hehkulamput. Syyskuussa 2011 poistuivat markkinoilta 60 watin hehkulamput ja vuoden 2012 syyskuussa poistuvat 40 ja 25 watin hehkulamput.
Mutta, kuten kuvasta näkyy, löytyy uusiokäyttöä yli 130 vuoden keksinnölle!
11 maaliskuu 2012
Kevään merkkejä
08 maaliskuu 2012
Huipulla kaikki hyvin
07 maaliskuu 2012
Aamu alkaa a:lla illan päättää a
04 maaliskuu 2012
Perhetölkki
01 maaliskuu 2012
Kulkuri erämaassa
Kirjallisuudessa on mainintoja rekikoirien käytöstä jo 1000-luvulta lähtien ja rekikoirat toimivat yhä samoissa vuosisatojen takaisissa töissä mm. Grönlannissa. Rekikoirien tarkoituksena on ollut toimia kulkuvälineenä arktisilla alueilla, missä toimeentulo ilman niitä olisi hankalaa, ellei jopa mahdotonta.Nykyään rekikoirille on avautunut uusi maailma koiravaljakkokilpailujen ja valjakkosafareiden saralla, mutta suurin osa toimii harrastuskoirina valjakkoretkeilyssä.
Tämän päivän valjakkoretki kulki Riisitunturin kansallispuistossa ja sen ikiaikaisessa metsässä. Luontoon.fi-sivuston mukaan Riisitunturin kansallispuisto on parasta koillismaalaista tunturi- ja vaaraluontoa. Arvokkainta Riisillä ovat tunturin kupeita värittävät rinnesuot ja henkeäsalpaavinta sen huipulta avautuvat laajat näkymät Kitkajärville ja Posion metsämaisemiin. Pilvisen kelin takia tunturin yli 450 metrin huiput jäivät tänään näkemättä.
Riisitunturin kansallispuistoon liittyvät kiinteästi lounaispuolella sijaitseva Karitunturin soiden suojelualue sekä alueen etelä- ja pohjoisreunoihin rajoittuvat vanhat metsät.Matkan varrella kulkurit saivat ihastella ikiaikaista tykkilumimetsää ja matkan puolessa välissä, Uuden lammin laavulla, oli lounastauon aika.
Siellä koirat saivat levätä ja erämaakulkurit nauttia maukaasta hirvikeitosta/kasvispaistoksesta ja nokipannukahvista. Lounaan jälkeen koiravaljakot veivät matkaajat takaisin Posiolle. Kilometrejä kertyi noin kolmisenkymmentä ja aikaa meni reilut kuusi tuntia.
Koiravaljakkoajo on mukavaa ja leppoisaa puuhaa, vaikka toinen kuskista ajoi päin puuta ja toiselta karkasi valjakko. Mutta olihan valjakossa kuusi koiraa...
Kokonaisuudessaan mahtava kokemus. Palvelun tarjosi Kota-Husky.fi







