25 kesäkuuta 2013

Tarjoilu toimii

Helleillan kunniaksi päätimme käydä Jumbo-koiran kanssa pienellä jokirantakävelyllä. Matkalla poikkesimme myös terassille.

Siinä missä kaksijalkaiset joutuivat hakemaan juomansa baaritiskiltä Jumbolle tarjoilija toi vesikupin "pöytään". Näin meillä Porvoossa!

18 kesäkuuta 2013

Ruoppaköngäs

Kulkujoessa sijaitseva Ruoppaköngäs muodostuu luonnonkauniista kalliomuodostelmasta, kalliokivestä ja joenkönkäästä.
Ruoppaköngäs sijaitsee noin 22 km Sirkasta Muonioon päin ja autolla pääse melkein perille asti.

Pakasaivo – Lapin helvetti

Länsi-Lapissa esiintyy useita saivo-nimisiä kirkasvetisiä järviä ja lampia. Niistä monet ovat muodoltaan pyöreitä tai soikeita ja huomattavan syviä. Osalle on tyypillistä myös äkkijyrkät rinteet ja kalliojyrkänteet, jolloin ne näyttävät syviltä veden täyttämiltä rotkoilta. Saivo ei varsinaisesti ole mikään luonnontieteellinen järvityyppi, vaan ennemminkin se on paikallisten ihmisten käyttämä nimi syville järville ja lammille.
Länsi-Lapin tunnetuin saivojärvi, Pakasaivo, sijaitsee Muonion eteläosassa, Ylläksen ja Muonionjoen välisessä asumattomassa erämaassa.
Pakasaivo on erittäin jyrkkäreunainen, syvä, lähes pohjaton saivojärvi, joka saa vetensä valtaosin maanalaisista lähteistä, saivoista. Pohja- ja pintavesi eivät sekoitu koskaan, joten pohjan vesi on lähes hapetonta ja erittäin rikkipitoista. Näin ollen vesistön pohjassa säilyy satojatuhansia vuosia kaikki sinne uponnut.
Järven pohja syöksyy jo muutaman metrin päässä rannasta kymmenien metrien syvyyteen saavuttaen järven pohjoispään keskellä 60 metrin syvyyden. Noin 30 – 40 m korkeiden kallioseinämien kanssa rotkolle tulee syvyyttä noin 100 m. Korkein äkkijyrkkä ranta kurottaa noin 40 metrin korkeuteen.
Pakasaivo on mystisyydellään ja jylheydellään kiehtonut ihmisiä jo kauan. Aikoinaan lappalaiset pitivät sitä palvonta- ja uhripaikkanaan. He uskoivat kuolemansa jälkeen elävänsä saivon kirkkaassa vedessä, jos eläisivät maallisen elämänsä uhraten riistaa jumalille ja eläisivät muutenkin elämänsä synnittömästi. 
Toisen tarun mukaan lähistöllä asuneet lappalaissukuiset Suikit ajattelivat itse Pirun asustavan järvessä, ja jotta heillä olisi hyvä kalastus- ja metsästysonni, he uhrasivat Pirulle poroja, niiden sarvia ja riistaa, jotta Piru pysyisi hyvällä tuulella. Näin meille kerrotaan Muonion kunnan nettisivuilla.

Pakasaivon paikoitusalueen yhteydessä on katettu tulistelupaikka ja kota.

Äkäsmylly

Äkäsjoki on Tornionjoen vesistöön kuuluva joki Lapin maakunnassa Kolarin ja Muonion kuntien alueella. Joki saa alkunsa Äkäsjärvestä Muoniossa, virtaa sieltä etelään Kolarin Äkäslompolon kylän kautta ja laskee Muonionjokeen Kolarin Äkäsjokisuun kylän luona. Pituutta joella on 46 kilometriä ja pudotuskorkeutta 107 metriä.
Äkäsjoen rauhallisen juoksun katkaisee heti alkuunsa monihaarainen putous, jonka kuohuja hyödyntää vuonna 1946 rakennettu vesimylly.
Edelleen toimintakelpoisen entisöidyn viljamyllyn lisäksi rakennuskantaan kuuluu paikalle siirretty riihi ja muita rakennuksia.
Myllykahvila on auki juhannuksesta ruskaan.
Paikalla on myös tulistelulaavu.

17 kesäkuuta 2013

Linkupalon tulivuoripuisto

Noin kolme miljardia vuotta sitten Suomen halkaisi Alppien kaltainen poimuvuoristo. Nyt vuoristosta ovat jäljellä enää sen kuluneet juuriosat, eli nykyiset tunturit. Tuo vaarojen ja tunturien ketju ulottuu Länsi-Lapista Pohjois-Karjalaan. Merivaiheiden ja vuoristojen poimuttumisten välillä on ollut myös aktiivista tulivuoritoimintaa. Silloin ovat syntyneet alueen tummat vulkaaniset kivet.

Näin tuntureiden synnystä kerrotaan Metsähallituksen Pallas-Yllästunturi kansallispuistoesitteessä.
Linkupalon opastetun, 1,5 kilometrin mittaisen, polun varrella on nähtävänä muinaisen tulivuoren jäänteitä, vulkaniitteja eli tulivuorikiviä.
Linkupalon kallioperä kertoo yli 2 miljardia vuotta sitten tapahtuneista tulivuorenpurkauksista, joten kertomukset Lapin muinaisista tulivuorista ja Alppien korkuisista vuoristoista ovat siis olleet totta. Näin kerrotaan kohteesta ainakin Kittilän nettisivuilla.
Tyynylaavaa kohteen kalliossa.

Ehkä luontopolusta olisi saanut enemmän irti, jos matkalla olisi ollut myös "elävä" opas kertomassa kivien historiasta...

Taivaskero – Pallastuntureiden korkein huippu

Taivaskeron 9 kilometrin pituinen kierros johdattaa retkeilijät Pallas-Yllästunturin kansallispuiston mahtaviin tunturimaisemiin. 
Taivaskero, eli Himmelriiki, on Pallastuntureiden korkein huippu (807 m) ja sen huipulta on näkymät jokaiseen ilmansuuntaan. Ei hassumpi etätyöpaikka!
Kun kävelee Taivaskeron huipulle on hyvä palauttaa mieleen hieman alueen historiaa. Siellä muun muassa sytytettiin olympiatuli 6. heinäkuuta 1952 keskiyönauringon säteistä. Matka jatkui 1 350 viestiviejän voimin Helsinkiin, jossa Paavo Nurmi kolmetoista päivää myöhemmin sytytti olympiatulen Helsingin Olympiastadionilla. Keron laella on olympiatulen sytyttämisestä kertova muistolaatta.
Suomen vanhimmat kansallispuistot, Pyhätunturin ja Pallas-Ounastunturin kansallispuistot perustettiin 1938. Samana vuonna valmistui Suomen ensimmäinen tunturihotelli Pallakselle tiettömän taipaleen taakse ylös tunturiin. Kolmikerroksiseen valkeaksi rapattuun hotelliin mahtui samanaikaisesti 150 yöpyjää. Talvella vierailijat kuljetettiin hotelliin porojen vetämillä reillä ja ahkioilla Kutunivasta.
Pallastunturin funkis-tyylinen hotelli räjäytettiin kuitenkin toisen maailmasodan loppuvaiheessa 1944 saksalaisten perääntyessä Lapista.  Nykyisin funkishotellista on jäljellä laaja kenttä tiilenmurikoita, joiden joukossa näkyy lahonnutta puutavaraa, pientä metalliromua ja kaakelinpalasia. Rauniot ovat maan tasalla, ja ainoastaan muutama kivijalan kappale kohoaa maan pinnasta. Surullista...

Uusi erämaahenkinen hotelli rakennettiin 1948 alemmaksi rinteeseen. Pallaksen ensimmäinen hiihtohissi rakennettiin Pallaskeron rinteeseen vuonna 1953. Se purettiin kuitenkin pois, kun laskettelurinne siirrettiin lähemmäksi uutta hotellia vuonna 1969. Tuolloin valmistui ensimmäinen hissi Laukukeron kylkeen, jossa laskettelurinteet sijaitsevat edelleen.
Pallaksen alue on ollut perinteisesti Näkkälän, Kyrön ja Muonion paliskuntien tärkeä laidun- ja vasomisalue. Palkaskeron ja Pyhäkeron välissä levittäytyy perinteikäs poroerotuspaikka. Poroerotuspaikka kaarteineen ja erotuskonttoreineen näkyy parhaiten Palkaskeron rinteeltä.
Lapinkoira-Jumbon iloksi Taivaskero - Laukukero-reitin varrelta löytyi porojen lisäksi myös viime talven viileän raikasta tunturilunta!

Jänkhälle jooghaamaan

Kesäkuun 15.-19.6.2013 porvoolainen Joogala järjestää astangajoogaleirin Aakenuspirtillä. Aakenuspirtin vanhat savottakämpät sijaitsevat Kittilässä Aakenusjokivarressa Aakenustunturin juurella noin 40 km Leviltä. 

Ei muuta kuin lapinkoira-Jumbo ja joogamatto kyytiin ja auton-nokka kohti Lappia.

Aamut alkavat astangajoogalla ja loppuaika onkin sitten vapaata, joten hyvin ehtii Jeriksestä käsin tutustua sääskeihin ja Lapin luontoon.

Aurinko nousi Kittilässä 27.5. klo 1.52 ja laskee 16.7. klo 1.01. Nautitaan auringonvalosta!!!

16 kesäkuuta 2013

Moottoripyörällä Kroatiaan

"Kroatian suosio matkailukohteena on kasvanut vuosi vuodelta. Kroatia onkin kohde, johon on todella helppo rakastua. Maa tarjoaa lähes kaikkea, mitä ohjelman täyteiseltä ja rentouttavalta lomalta voi odottaa.
Kroatian kristallinkirkkaat vedet, mielenkiintoiset nähtävyydet, hyvä ruoka ja ystävälliset, vieraanvaraiset ihmiset takaavat viihtymisen. Kroatiassa hinta-laatusuhde on kohdallaan!”

Esimerkiksi näin saamme lukea erään matkatoimiston verkkosivuilta. Niinpä päätimme suunnata moottoripyörämme keväällä kohti Kroatiaa ja ottaa selvää mainospuheista ja tutustua kyseiseen maahan.

Matkan suunnitteluvaiheessa vanhaa karttakirjaa ei löytynyt mistään. Ipadin karttaohjelman avulla suunniteltiin reitti ja Googlemapsin avulla saatiin etäisyyksistäkin käsitystä. Varmuuden vuoksi hankittiin vielä ennen reissua uusi navigaattori.

Ennen matkaa moottoripyörään teetettiin täydellinen huolto. Sen lisäksi sekä renkaat että akku uusittiin ja etujousitus jäykistettiin. Matkustajatkin kävivät lääkärikeskuksen rokotushoitajan juttusella ja rokotusohjelma päivitettiin ja muutama rokote saatiin ennen matkalle lähtöä.
Reppuun ja kahteen sivulaukkuun pakattiin noin kolmen viikon matkatavarat. Matkalle mukaan lähti tietysti miniläppäri ja järjestelmäkamera putkineen. Paksumpia vaatteita ei otettu mukaan, oltiinhan me menossa etelän lämpöön... 

Toukokuun 16. päivä lähdettiin sitten Eckerö Linen aamuvuorolla Helsingistä Tallinaan. Sieltä matka jatkui Via Balticaa (E67) pitkin Viron halki kohti Latvian jo ennestään tuttua Jurmalaa.
Jurmalan yli 30 kilometrin pituisella hiekkarannalla on vielä toukokuun puolessa välissä rauhallista. Ei häiritsevää rantarokkia eikä muutenkaan paljon ihmisiä. Ainoastaan muutama rantaravintola oli auki.

Tästä matkamme jatkui Via Balticaa pitkin Liettuan läpi Puolan Lubliniin, joka on Itä-Puolassa sijaitseva kauppa- ja teollisuuskaupunki, jossa on yli 351 000 asukasta. Vanha kaupunki on tänä päivänä yksi Lublinin merkittävimmistä matkailukohteista.

Seuraavana päivänä matkamme jatkui A 19 ja E371 Puolan rajan yli Slovakiaan ja sieltä edelleen Unkariin kohti Miskolcen kaupunkia.

Miskolc on Koillis-Unkarin suurin kaupunki, joka sijaitsee Bükk-vuoriston itälaidalla. Se on väkiluvultaan Budapestin ja Debrecenin jälkeen Unkarin kolmanneksi suurin kaupunki (esikaupunkialueet mukaan lukien toiseksi suurin) ja yksi maan viidestä alueellisesta keskuksesta.

Miskolcista matkamme jatkui kohti Balaton-järveä ja Siofokin rantakaupunkia.
Balaton-järvi on Unkarin ja samalla Keski-Euroopan suurin järvi, jonka pinta-ala on 598 km². Järven pituus on 77 kilometriä ja leveys 14 kilometriä.

Balaton-järvi on jo yli vuosisadan ajan ollut Unkarin suosituimpia ja vanhimpia matkailu- ja lomakohteita, mutta viime vuosina se on muuttunut entistä kansainvälisemmäksi. Eurot kävivät melkein kaikkialla maksuvälineeksi ja saksan kielellä tuli hyvin toimeen väestön kanssa.

Toukokuun 21. päivä saavutimme Kroatian, joka oli matkamme tarkoitus. Rajan ylitys oli asiallinen ja mutkaton. Kroatian puolella matkamme jatkui kohti Plitvicen kansallispuistoa, joka on suurin Kroatian kahdeksasta kansallispuistoista.

Suotuisan ilmaston, historiallisten nähtävyyksien ja monimuotoisen saariston ansiosta matkailusta on tullut tärkeä elinkeino.

Asukkaita Kroatiassa on noin 4 490 000 ja tasavalta julistautui itsenäiseksi 8.10.1991! Kroatian tavoitteena on Euroopan unionin jäsenyys 1. heinäkuuta 2013 alkaen. Näin ollen Kroatiasta tulee EU:n 28. jäsenmaa.

Seuraavana päivänä tutustuimme Plitcisen kansallispuiston vesiputouksiin. Plitvice on Kroatian ensimmäinen ja tunnetuin kansallispuisto, joka perustettiin jo vuonna 1949. Mala Kapela ja Plješivica -vuorten välissä sijaitseva Plitvicen järviryhmä koostuu kuudestatoista erillisestä pienestä järvestä, joihin liittyy lukuisia erikokoisia vesiputouksia. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin se lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon.

Hyvän kokonaiskuvan puistosta saa 4-5 tunnin retkellä. Reitin varrella löytyy kolme taukopaikkaa ravintoloineen ja polkujen varrella löytyy useampi lepopaikka. Kerrassaan mahtava kokemus.
Plitvicestä matkamme jatkui mutkikasta ja karun kaunista rannikkotietä (nro 8) pitkin Selcen kaupunkiin, joka on pieni rantakaupunki Adrianmeren rannikolla Crikvenican esikaupunkialueella. Samalla ilmassa tapahtui suuri muutos. Vettä satoi ja lämpömittari näytti ”parhaimmillaan” + 7,3 astetta.
Poikkeuksellisen kylmän sään takia (noin + 8 - 10 astetta) ei hiekkarannoilla eikä terasseilla ollut paljon vilskettä.

Selcestä matkamme jatkui seuraavana päivänä Rijekan kaupungin kautta kohti Slovenian rajaa. Rajan ylitys Kroatiasta takaisin EU-hun sujui joustavasti ja nopeasti, ei tarvinnut passitarkastuksessa edes nousta moottoripyörältä pois! 

Sloveniassa kohtaavat neljä merkittävää eurooppalaista maantieteellistä aluetta: Alpit, dinaarinen alue, Pannonian tasanko ja Välimeren alue. Maa on vuoristoinen, ja monet slovenialaiset ovat innokkaita hiihtäjiä ja vaeltajia.

Matkailunähtävyyksistä tunnetuimpia ovat Postojnan tippukiviluolat, minkä parkkipaikalla käytiin kääntymässä. Mutta kun mottoripyörille ei ollut järjestetty erillistä paikoitusaluetta matkamme jatkui maan pääkaupunkiin Ljubljanaan.

Ljubljanasta matkamme jatkui seuraavana aamuna kohti Triglavin kansallispuistoa ja vuoriston yli kulkevaa maisemareittiä.

Triglavin kansallispuisto, Slovenian ainoa kansallispuisto, sijaitsee maan pohjoisosassa aivan Italian ja Itävallan rajojen tuntumassa.

Kansallispuiston vuoriston yli kulkee kaksi maantietä. Tarkoitus oli ajaa Bovecista vuoriston yli Kranjska Goraan ja sieltä rajan yli Itävaltaan. Mutta harmiksi ja onneksi lounastauolla kuultiin, että toinen vuoriston yli johtava tie oli poikki ja toinen oli 20 cm lumen peitossa, joten matkamme kohti Itävallan Villach kaupunkiin kulki Italian kautta kiertäen.

Perillä Villachissa kuultiin, että edellisenä päivänä kaupunki oli hetkellisesti ollut lumen peitossa. Nyt lämpömittari näytti sentään peräti + 9 astetta ja vettä satoi!!!

Seuraavana päivänä matkamme jatkui moottoritietä pitkin alppeja ihaillen kohti Tšekin rajaa ja Brnon kaupunkia. Brno on Tšekin toiseksi suurin kaupunki. Kaupungissa asuu tänä päivän yli 400 000 ihmistä.

Ydinkeskusta on suljettu autoilta ja kävelykaduilla jalankulkijoiden seassa kulkevat vain ratikat. Brnon keskustassa on helppo suunnistaa, eivätkä välimatkat ole pitkiä. Tunnetuimpia nähtävyyksiä on Špilberkin linna ja Starobrnon olutpanimo.

Starobrnon panimokierros kestää noin tunnin. Kierroksen aikana saa tuhdin tietopaketin panimon historiasta, nykypäivän teknologiasta ja oluen tekoprosessista. Kierrokselta saa mukaan olutkuponkeja viereiseen Starobrnon panimoravintolaan, jossa on myös erinomainen keittiö, josta yllätys yllätys saa myös kasvisruokaa. Muistoksi vierailusta saa myös olutlaseja.
Uskotko muuten, että ruoho on aidan toisella puolella vihreämpää? No, ainakin olut on vihreämpää rajan toisella puolella...

Brnosta jatkoimme seuraavana päivänä Puolaan ja Krakovan kaupunkiin. Krakova on Puolan suurista kaupungeista ainoa, joka selvisi toisesta maailmansodasta lähes vahingoittumattomana. Krakovan keskiaikainen keskusta onkin Unescon maailmanperintöluettelossa.

Krakovan vanhakaupunki on yksi Euroopan suurimpia ja parhaiten säilyneitä vanhoja, keskiaikaisia kaupunki keskustoja.

Seuraavan päivänä kävimme tutustumassa Wieliczkan suolakaivokseen. Se on Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluva puolalainen suolakaivos noin 11 kilometrin päässä Krakovasta. Kaivos on yksi maailman vanhimmista, ja se tuotti suolaa yhtäjaksoisesti 700 vuotta 1300-luvulta aina vuoteen 2007 asti.

Kaupallinen kaivostoiminta päättyi Wieliczkassa vuonna 1996 tulvaongelmien ja suolan alhaisen hinnan vuoksi, mutta suolaa louhittiin viime vuosiin asti matkamuistoksi.

Unesco listasi Wieliczkan kaivoksen maailmanperintökohteeksi vuonna 1978. Kohteen erikoisuuksia ovat suolasta rakennetut kappelit taidokkaine suolasta veistettyine koristeineen, patsaineen ja kattokruunuineen.

Maan alla on turisteja varten kunnostettu 2,5 kilometrin pituinen kierros, yhteensä kaivoskäytäviä on maan alla yli 300 kilometriä.

Opastettu kierros kestää 2 tuntia ja vie matkaajat aina 130 metrin syvyyteen. Matkan varrelta löytyy myös kaksi kahvilaa matkamuistomyymälöineen.

Kaivoskierroksen jälkeen matkamme jatkui kohti jo tulomatkalla tutuksi tullutta Lublinin kaupunkia. Tällä kertaa saavuimme Puolan väkirikkaimpaan kaupunkiin sopivasti juuri neljän ruuhkaan. Mutta tällä käynnillä ehdittiin myös tutustua Lublinin historialliseen vanhaan kaupunkiin.

Seuraavasta päivästä oli tulossa pitkä. Kilometrejä Lublinista Liettuan läpi Latvian Jurmalaan oli yhteensä 785. Yhden lepopäivän jälkeen matkamme jatkui Tallinnan kautta Tallinkilla kohti Helsinkiä ja sieltä Porvooseen. Kotiin saavuimme 1.6.
Via Baltica ja oikeastaan koko matkan tieverkosto oli yllättävän hyvässä kunnossa lukuunottamatta paikotellen esiintyvistä ajourista.

Navigaattorin avulla eri kaupunkien keskustat löytyivät helposti, mutta suurin apu siitä oli kuitenkin kaupunkien poispääsyssä. Ylivoimaisen hauskin kaupungin keskustan määritelmä oli Slovenian pääkaupungin Ljubljanan keskustan määränpää.

Seurattiin tarkasti navigaattorin antamat ohjeet, kunnes huomattiin, että oltiin ajamassa suoraan parkkiluolaan. Juuri maksupuomien kohdalla navigaattorin miesääni ilmoitti meille: ”Olet saapunut määränpäähän”...

Tällä matkalla käytiin yhteensä yhdessätoista maassa ja aika tarkalleen tuli ajettua 5 630 km. Motoristin kannalta liikennekulttuuri Puolassa on villi ja vapaa. Ohituksia tehdän missä vaan ja koska vaan...

Kelit ei vaan sattuneet aivan nappiin tällä reissulla. Euroopassa oli toukokuun lopussa poikkeuksellisen kylmää, kuten hyvin huomasimme esimerkiksi Kroatissa ja Itävallassa. Samaan aikaan kun Lapissa oli helleaalto ja Utsjoella tehtiin lämpöennätystä (+31,3) Etelä-Euroopassa oli alta kymmenen astetta lämmintä.

Ensi vuonna kohti uusia seikkailuja!

02 kesäkuuta 2013

Suomenlahden yli

Jurmalasta matkamme jatkui kohti Tallinnaa ja sieltä iltapäivälaivalla Suomenlahden yli kohti Helsinkia.

Kuudentoista vuorokauden matkalla moottoripyörään kertyi reilut 5 500 km!

Ensi kerralla kohti uusia seikkailuja...