23 joulukuuta 2014

Da Lat – Lien Son

Seuraavana päivänä matkamme jatkui Da Latin kaupungista mutkateitä pitkin yhä korkeammalle vuoristoon.
Vietnam on maailman toiseksi suurin kahvintuottajamaa Brasilian jälkeen ja niinpä mekin tutustuttiin kahviviljelyyn ja kahvipavun seikkailuihin kahvimarjasta kahvikuppiin.
Kahvipensaan marjat ovat kypsyessään punaisia. Kahvimarjan sisällä on yleensä kaksi siementä eli kahvipapua. Poimimisen jälkeen siementen ympärillä oleva hedelmäliha ja kalvot poistetaan ja pavut kuivataan.
Pavut kuivataan yleensä ulkona auringonpaisteessa 5–10 senttimetrin paksuisina kerroksina.
Tiesitkö muuten, että Kopi Luwak-kahvi on maailman kallein. Kopi Luwak valmistuu, kun sivettikissoihin kuuluva musanki syö kahvinmarjoja. Sivettikissa ei voi sulattaa kovia papuja, vaan ne kulkeutuvat ruuansulatuselimistön läpi ulosteeseen.
Ulosteessa pavut näkyvät selvästi ja ne noukitaan talteen. Pavut pestään ja myydään eteenpäin.
Sivettikissan suoliston läpi kulkeminen, vatsahapot ja ruoansulatusentsyymit tuottavat kahvipapuihin omalaatuisen aromin. Maussa kerrotaan olevan vivahteita suklaasta tai karamellista.
 Maistuis varmaan sullekin...
Kahvitauon jälkeen matkamme jatkui kohti Cuong Hoanin silkkitehdasta.
Silkki on silkkiperhosen toukan koteloista talteen otettua kuitua ja siitä valmistettua kangasta. 
Silkin valmistus keksittiin Kiinassa, ja suurin osa maailman silkistä valmistetaan vielä nykyisinkin Itä-Aasiassa.
Vanhin löydetty silkkikangas on noin 4 700 vuotta vanhaa, mutta arkeologisten kaivausten mukaan silkkitehtaita on ollut vähintään 5 500 vuoden ajan.
Silkkiä arvostetaan vaatekankaana sen hyvien ominaisuuksien, kuten kiillon, pehmeyden ja lujuuden vuoksi.
Ja kun vuoristossa ollaan, täältä löytyy tietenkin myös komeita vesiputouksia.
"The Elephant Waterfall" on niistä ehkä tunnetuin. Putouskorkeutta noin 30 metriä.
Toisin kuin monet luulevat, on oikeasti olemassa curry-puu - Murraya koenigii.
Puu on kotoisin Etelä-Intiasta ja Sri Lankalta. Lehdet tuoksuvat currylle ja antavat samantapaisen aromin ruokaan.

Curry puun siemenet ovat takiaispallukoita muistuttavia karvapalloja. Tarina kertoo, että niiden punainen väriaine on muinoin käytetty huulipunana.
Ja matka jatkuu kohti kelluvaa kalastajakylää...
Mutta, mutta tulipa pieni tenkkapoo... Kimmon moottoripyörän takarengas näytti aika lutuiselta. Ei hätää, täälläpäin löytyy moottoripyöräpajoja miltei kymmenen kilometrin välein...
Sillä aikaa, kun oppaamme kävi korjaamolla me tutustuimme heinäkasvien jättiläiseen, eli sokeriruokoon. Sokeriruoko on hyötykasvi, josta tuotetaan ruokosokeria, ruokosokerisiirappia, melassia, rommia ja vahaa.
Intialaiset puristivat ruo'oista niiden hieman samean mehun tai imeskelivät niitä tikkukaramellin tapaan. Sokeriruo'on korsia, joista neste on jo poistettu, voidaan käyttää polttoaineena tai kuitulähteenä paperin tai pahvin valmistuksessa.
Virkistävän tauon jälkeen matkamme jatkui kohti tämän päivän määränpää, Lien Sonin vähemmistökaupunginosaa.

Kilometrejä tänään noin 180.

Ei kommentteja: