05 elokuuta 2013

Lauttayhteyttä Moss-Horten jo vuodesta 1582

Mossin kaupunki sijaitsee Østfoldin läänissä Oslonvuonon itärannalla. Kaupunki on kasvanut jo keskiajalta lähtien, koska se on ollut luonteva liikenteen solmukohta keskellä Oslonvuonoa.

Kaupungissa oleva Mossinputous on jo varhain tarjonnut vesivoimaa myllyille ja sahalaitoksille. Moss on tänä päivänä tärkeä satamakaupunki, josta kulkee laivoja koko Norjan rannikolle, Britteinsaarille, Islantiin ja Manner-Eurooppaan.
Lauttayhteys Moss-Horten on toiminut jo vuodesta 1582 saakka Oslonvuonon ylitse, ja tänä päivänä autolauttayhteys yhdistää Eurooppatie E-6:n E-18:een.

Koska hotellitarjonta Oslovonon itäpuolella oli lähes olematon, matka jatkui Baston lautalla vuonon länsipuolelle sijaitsevaan Hortenin rannikkokaupunkiin.
Horten on ollut merkittävä elektroniikkateollisuuden keskus, joka on tuottanut viime vuosina jopa 25 % Norjan elektroniikkateollisuuden arvosta. Kaupungissa on myös muuta pienteollisuutta, kuten puutavarateollisuutta ja valimoja. Kaupungissa toimii myös Vestfoldin korkeakoulu ja laivaston upseerioppilaitos. Asukkaita Hortenissa on noin 26 000.

Tukholmasta Horteniin moottoripyörään kertyi kilometrejä reilut 520.

Huomenna matka jatkuu maisemareittejä pitkin kohti länsirannikkoa ja Bergenin seutua.

Ei kommentteja: