06 elokuuta 2013

Bergenissä sataa aina!

Bergen sijaitsee Norjan länsirannikolla ja on maan toiseksi suurin kaupunki, joka on perustettu jo vuonna 1070. 1200-luvun lopulla Bergen oli yksi hansaliiton neljästä tärkeimmästä hallintokaupungista. Kauppa ja hallinto keskittyivät Bergenin keskustassa olevan lahden ympärille. Tänä päivänä asukkaita on 269 900.
Bryggenin vanhat puiset rakennukset kuuluvat nykyään Unescon maailmanperintöluetteloon ja ovat yksi turistien suosimasta nähtävyydestä.
Kuuluisa kalatori Fisketorget tarjoilee merenherkkuja vuoden ympäri.
Vaijerikäyttöinen junarata - Fløibanen - vie matkaajia seitsemässä minuutissa 399 metriä korkeaan Fløyen-vuorien näköalatasanteelle.

Ulriken-vuori (643 metriä) on korkein Bergenin ympäröivästä seitsemännestä vuoresta. Sinne pääsee kätevästi gondolilla. Kuten Fløyen-vuorien huipulta myös Ulriken-vuoren huipulta löytyy näköalaravintola.
Meren ja vuoriston takia Bergen on kuuluisa siitä, että täällä sataa usein ja paljon (eli suomeksi aina). Sadetta saadaan keskimäärin kahtena päivänä kolmesta ja vuotuinen sademäärä on noin 2 250 millimetriä.

Ensi kesänä (2014) The Tallships Races rantautuu Bergenin satamaan.

Ei kommentteja: