31 toukokuuta 2013

Lublin – Puolan yhdeksänneksi suurin kaupunki

Wieliczkan suolakaivos-kierroksen jälkeen matkamme jatkui kohti jo ennestään tuttua Lublinin kaupunkia. Tällä kertaa saavuimme Puolan väkirikkaimpaan kaupunkiin sopivasti juuri neljän ruuhkaan. Mutta tällä käynnillä ehdittiin myös tutustua Lublinin historialliseen vanhaan kaupunkiin.

Vaikka Lublin nykyään kuuluukin EU:n köyhimpiin, on kaupungissa nähty myös vaurauden päiviä. Sen monipuolinen ja värikäs historia ylettyy jopa 500-luvulta saakka ja aikojen saatossa se on ollut monen eri hallitsijan alaisuudessa. Kaupungissa ovat valtaa pitäneet vuorollaan niin venäläiset, itävaltalaiset, saksalaiset kuin ruotsalaisetkin.

Krakovan-portista pääsee Lublinin vanhaan kaupunkiin, joka selvisi toisesta maailmansodasta ilman pahempia vaurioita. 
Vanha kaupunki onkin tänä päivänä yksi Lublinin merkittävimmistä matkailukohteista.

Ei kommentteja: