29 elokuuta 2016

Tammerkoski - yksi Suomen kansallismaisemista

Tammerkoski virtaa Tampereella Näsijärven ja Pyhäjärven välillä. Korkeusero järvien välillä on 18 metriä ja vesi virtaa koskessa etelään eli Näsijärvestä Pyhäjärveen. Tampere on aikoinaan alkanut rakentua tämän kosken rannalle.
Tammerkosken rannoilla toimi 1800- ja 1900-luvuilla monia suuria teollisuusyrityksiä. Sen yläjuoksun länsi­rannalla oli Finlaysonin tehdasalue, itäpuolella Tampella.
Molempien teollinen toiminta lopetettiin 1990-luvulla, mutta suuri osa vanhoista tehdasrakennuksista on yhä jäljellä, nykyään suurelta osin toimisto­käytössä.
Satakunnansillan eteläpuolella kosken länsirannalla on entinen Frenckellin paperitehdas. Se perustettiin jo vuonna 1783 ja lopetti toimintansa vuonna 1928. Nykyään vanhassa tehdasrakennuksessa toimii toimistoja sekä teatteri. Nykyään kosken varrella toimii enää vain Takon kartonkitehdas.
Tammerkosken rannat ovat Suomen vanhimpiin kuuluvaa teollisuusmiljöötä.
Tammerkoski on yksi Suomen kansallismaisemista.

Ei kommentteja: