15 maaliskuuta 2015

Taj Mahal – yksi Unescon maailmanperintökohteesta

Taj Mahal on yksi maailman seitsemästä ihmeestä ja sijaitsee Agrassa Yamuna-joen rannalla, noin 200 km päässä Delhistä.

Suurmogulien valtakunnan hallitsija Shah Jahan rakennutti sen rakkaansa Mumtaz Mahalinsa muistoksi, joka on haudattu Taj Mahalin sisälle. Myös Shah Jahan on haudattu mausoleumiin vaimonsa vierelle.
Valkoisesta marmorista rakennetun mausoleumin lisäksi rakennuskompleksiin kuuluu reunustava muuri, puisto, portti, moskeija ja vierastalo.
Mausoleumi on koristeltu arvokkailla kivireliefeillä ja -upotuksilla sekä kalligrafialla.

Taj Mahalia pidetään nykyisin indoislamilaisen arkkitehtuurin suurimpana saavutuksena, ja se on kauneutensa vuoksi nimetty Unescon maailmanperintökohteeksi.
Agran linnoitus on linnoitus ja mogulien aikainen asuin- ja hallintorakennus. Se sijaitsee Agrassa vain 2,5 kilometrin päässä Taj Mahalista.

Rakennuksen pohjakaava on puolikuun muotoinen ja sitä ympäröivät 21 metriä korkeaa muuri, jonka ympärysmitta on 2,4 kilometriä.
Muurit on rakennettu, kuten suurin osa linnoituksesta, punaisesta hiekkakivestä, josta linnoitus on saanut myös nimensäkin. Linnoituksen pääsisäänkäynnit ovat Delhi- ja Lahore-portti, joista jälkimmäistä pitkin yleisö pääsee rakennukseen.

Delhi-portti on kiinni julkiselta yleisöltä, sillä Intian asevoimat käyttää edelleen rakennuksen pohjoisosaa.

Linnoitus lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1983.

Ei kommentteja: