22 lokakuuta 2016

Andalucian vuoristomutkat, päivä 1

Andalucia on luonteltaan varsin vuoristoista. Yli puolet sen pinta-alasta on 500 metriä merenpinnan yläpuolella, joten hyviä mutkia on luvassa
Andalucian kesät ovat Espanjan kuumimmat ja kuivimmat, ja siksi Andalucia onkin erittäin suosittu turistikohde sekä espanjalaisten että ulkomaalaisten keskuudessa.
Ekana ajopäivänä pyörä kohti Malagan satamakaupunkia ja sieltä pikkuteitä pitkin kohti Rondan vuoristokaupunkia.
Muistutus turväväleistä!


Karuista vuoristomaisemista mieleen tulee Arizonaa ja Mexicon pohjoisosaa.
Rondan kaupungi on rakennettu korkealle Serranía de Rondan vuoristoon. Kaupungin halkaisee 120 metriä syvä El Tajo -rotko, jonka yli on rakennettu 1700-luvulla silta Puente Nuevo.
Rondassa sijatisee yksi Espanjan vanhimmasta härkätaisteluareenoista, vuonna 1785 valmistunut Plaza de Toros de Ronda.
Ja seikkailu jatkuu mutkien kautta Juzcarin siniseen Smurffi-kaupunkiin.
Júzcar on pieni vuoristokaupunki, joka tuli tunnetuksi siitä, kun kaikki sen talot maalattiin sinisiksi osana Smurffit-elokuvan maailmanlaajuista mainoskampanjaa vuonna 2011.
Júzcarin piti olla smurffikylänä yhden vuoden, mutta lisääntyneet turistimäärät ja Smurffit-tuotteiden myynnin työllistävä vaikutus saivat aikaan sen, että 80% kyläläisistä halusi kansanäänestyksessä pitää Júzcarin toistaiseksi sinisenä.
Smurffikaupungista matka jatkuu mutkitellen takaisin rannikkoon ja Torremoliinokseen.
Torremolinos sijaitsee Mijaksen vuorten juurella 18 km Malagasta. Matkailu alkoi kehittyä Torremolinoksen köyhässä kalastajakylässä 1950-luvulla yhtenä ensimmäisistä Aurinkorannikon lomakohteista. Tänä päivänä kaupungin asukasluku on noin 67 500 ja erittäin suosittu matkailukohde brittien ja suomalaisten matkailijoiden kesken.
Kilomterejä tänään noin 250. Ja hei, kyllä jätski on hyvää kun yksin syö...

Ei kommentteja: