04 huhtikuuta 2015

Hachikō – kansainvälinen symboli uskollisuudesta

Hachikōn patsas on Tokion Shibuyan rautatieasemalla sijaitseva kuuluisa koirapatsas.

Veistoksen taustalla on kertomus Hachikō-nimisestä koirasta. 1900-luvun alkupuolella Keisarillisen yliopiston professori Hidesamurō Uenolla oli akita-rotuinen koira, joka odotti häntä työpäivän ajan uskollisesti Shibuyan asemalla.

Eräänä päivänä professori sairastui ja kuoli töissä, mutta Hachikō jatkoi tästä huolimatta uskollisesti isäntänsä odottamista. Tätä jatkui yhdeksän vuotta. Hachikō saapui joka päivä juuri ennen junan saapumista asemalle, kunnes se 8. maaliskuuta 1935 löydettiin kuolleena Shibuyan kadulta.

Nykyään Hachikōsta on yhteensä kolme patsasta ympäri Japania, joista kuuluisin on kuvissa oleva huhtikuussa 1934 Shibuyan rautatieaseman eteen pystytetty pronssipatsas.
Patsas on paikassa, jossa Hachikō istui odottamassa isäntäänsä.

Lopulta Hachikōn uskollisuudesta omistajaansa kohtaan tuli kansainvälinen symboli uskollisuudesta.

Ei kommentteja: