Paluu juurille

Porokoiran tarina alkoi vuosisatojen takaa. Kun saamelaisten poronhoito kehittyi suurporotaloudeksi, tarvittiin koiraa avuksi pitämään tokkaa kasassa ja siirtämään sitä paikasta toiseen. Parhaat porokoirat olivat arvostettuja apulaisia. Käyttö ja ympäristö jalostivat ainutlaatuisen koirakannan: paimenkoiran, joka pärjää jäätävässä tunturituulessa kovilla hangilla, upottavassa lumessa ja pahimpaan räkkäaikaan kesällä. Koiran luonteessa piti olla yhteistyöhalua, sinnikkyyttä, yhtä aikaa nöyryyttä ja kovuutta. Tuhansien porojen tokkia käsiteltäessä koiran piti pystyä myös itsenäisiin ratkaisuihin. 

1960-luvulla pitkäkarvaisesta porokoirasta syntyi lapinkoira. Paimensukuisen lapinkoiran suojeluohjelman mukaan kantakoiria löytyy sekä Raattamasta että Hetasta. Eli aivan poronkuseman päästä Jerisjärveltä.

Iltapäivälle retkikunta patikoi talvista polkua pitkin Jerisjärveltä Keimiötunturin autiotuvalle. Mutta retkikunnan harmiksi tulentekopaikka oli syvän lumen peitossa, joten tällä kertaa ei päästy (kasvis)makkaraa paistamaan...

Ja vaikka Jumbo-koira kulki esi-isiensä tassunjälkiä poronhoitoalueella, ei nähty tällä kertaa yhtään poroa.